Artikkelissa tarkastellaan tilastollisten tutkimusmenetelmien merkitystä suomalaiselle kansanopetuksen oppilasarvioinnille. Analyysi rajataan erityisesti toisen maailmansodan jälkeisille kolmelle vuosikymmenelle 1940-luvun lopusta 1970-luvun loppuun. Tänä aikana modernit tilastolliset menetelmät muodostuivat paradigmaattisiksi kasvatustieteellisen tutkimuksen metodeiksi. Samalla ne toimivat koulujärjestelmän rationaalisen suunnittelun välineinä, joilla pystyttiin tekemään mitattaviksi ja arvioitaviksi koulutuksen populaatiotason ilmiöitä.